Tapwell

Tapwell keittiöhanoihin kolme uutta sävyä graphite, platinum platina ja bronze pronssi

Graphite
Vuonna 1564 Pohjois-Englannista löydettiin suuri grafiittiesiintymä.
Materiaali, joka pystyi korvaamaan käytössä olleet italialaiset lyijyiset kirjoitusvälineet. Vaikka se koostuu puhtaasta hiilestä, se sai nimen plumbago - lyijykynä.
Fyysikot myöhemmin huomasivat, että grafiitti on lyijyn yleisin ilmenemismuoto, mutta lyijykynän nimi on silti säilynyt.
Graphite-tuotteissamme on sametinmatta harmaanmusta sävy, joka syntyy kontrolloidussa reaktiossa,
protolyysissä, jossa messinkikomponentit upotetaan kemialliseen kylpyyn.
Se antaa tumman, hillityn kiillon, joka on kauniisti vuorovaikutuksessa muiden värisävyjen kanssa.

Platina
Kaikkien paikallisten mittayksiköiden, kyynärän ja jaardien koordinoimiseksi kansainväliseksi järjestelmäksi, luotiin perusyksikkö metri. Metri on noin kymmenen miljoonasosaa etäisyydestä pohjoisnavalta päiväntasaajalle, mikä on arkikäytössä hieman hankalaa.
Siksi Ranskan vallankumouksesta lähtien, mittatangot valmistettiin kestävästä platinasta - täsmälleen metrin
pituisina.
Platinatuotteillamme on syvempi ja hienompi pinta kuin tavallisella kromilla. Ne on päällystetty metalliseoksella, joka sisältää hivenen kultaa ja platinasuoloja, jotka antavat tuotteelle lämpimän ja hillityn kiillon.

Tapwell uutuus väri Ascot grey sopii erinomaisesti esimerkiksi Blanco komposiittiallas alumetallic värin kanssa yhteen! 

Olemme nyt myös Tapwell jälleenmyyjä, Tapwell on korkeaa laatua ja luovaa muotoilua edulliseen hintaan. Tapwellin suositut mattamustat suihkut, hanat ja keittiöhanat meiltä nopeasti ja edullisesti, yli 100 € toimitukset rahtivapaasti!

Idea saattaa kuulostaa mainoslauseelta, mutta tämä yksinkertainen periaate on meidän keittiö- ja kylpyhuonehanojemme menestyksen takana Suomen, Ruotsin sekä Norjan markkinoilla.
Tapwell tuotteiden osalta haluamme vielä mainita muutaman sanan materiaalivalinnoista sekä laadun ja muotoilun toimivuudesta: Koko valmistuksemme tapahtuu Pohjois-Italiassa, joka on yksi maailman kärkimaista tekniikan, materiaalien ja muotoilun suhteen. 

Tapwellin ruotsalaisen rakennus- ja vakuutusnormiston sekä valmistusmenetelmien ja kuluttajatoivomusten kattava tuntemus sekä Suomalaisen Eurofinsin hyväksyntä meidän tuotteillemme yhdistettynä kykyymme ymmärtää yksityiskohtaisesti näitä vaatimuksia voi tuloksena olla vain: Korkeaa laatua ja innovatiivista muotoilua edulliseen hintaan.

Tapwell hanojen, suihkujen ja kylpyhuonetarvikkeiden eri pintakäsittelyillä saat luotua sävyä ja tunnelmaa kylpyhuoneeseesi.  Siksi vaihtoehtoja on useita erilaisia. Kromattu pinta säilyttää kiiltonsa ikuisesti. Kupari, kiillotettu messinki tai Grottesco/raakamessinki saavat kauniin patinan. Honey Gold/ kullassa on 2—3% aitoa kultaa, joka luo aivan omanlaisensa kiillon.

Lisäksi väreinä löytyy vielä ascot grey harmaa, mattamusta, black chrome/mustakromi, brushed nickel harjattu nikkeli, platina ja graniitti.

Näytetään tuotteet 201-240 / 292

Tapwell TA235 WC-paperiteline mattamusta
-25%
Tapwell TA236 WC-paperiteline kannella mattamusta
-25%
Tapwell TA220 WC-harja mattamusta seinä-asennus
-20%
Tapwell TA220 wc-harja seinä-asennus black chrome mustakromi
Tapwell TA234 WC-paperiteline kromi
Tapwell TA235 WC-paperiteline kromi
Tapwell TA236 WC-paperiteline kannella
Tapwell TA212 pyyhetanko 600mm kromi

Tapwell TA212 pyyhetanko 600mm eri värisenä

Alkaen 75,00 100,00 €
Tapwell TA211 pyyhetanko 450mm honey gold kulta
Tapwell TA156 saippuateline Black chrome mustakromi
Tapwell TA126 saippuateline honey gold kulta

Tapwell TA126 saippuateline eri värisenä

Alkaen 42,00 70,00 €
Tapwell EF186 keittiöhana astianpesukoneliitännällä
-15%
Tapwell Evo186 baarikeittiöhana kromi
Tapwell Evm889 baarikeittiöhana kromi
-15%
Tapwell Evo984 keittiöhanat APK platinum platina
Tapwell RIN180 keittiöhana mattamusta
-15%

Tapwell RIN180 keittiöhana mattamusta

339,00 € 400,00 €
Tapwell RIN980 keittiöhana mattamusta
-15%

Tapwell RIN980 keittiöhana mattamusta

339,00 € 400,00 €
Tapwell Evo980 keittiöhanat Black chrome mustakromi

Tapwell Evo980 keittiöhanat eri värisenä

Alkaen 293,00 345,00 €
Tapwell Arman ARM071 pesuallashana brushed nickel
Tapwell Arman ARM984 keittiöhanat APK platinum platina
Tapwell Arman ARM184 keittiöhanat APK kromi
Tapwell Evo184 keittiöhanat APK graphite
Tapwell Evo180 keittiöhana black chrome/mustakromi
Tapwell Birillo BI228 astianpesuainepumppu kromi
Tapwell Birillo BI284 astianpesukoneliitäntä kromi
Tapwell TA7040 keittiöpesuallas mattamusta

Tapwell TA7040 keittiöallas eri värisenä

Alkaen 671,00 790,00 €
Tapwell TA2040 keittiöallas rst

Tapwell TA2040 keittiöallas eri värisenä

Alkaen 355,00 419,00 €
Tapwell TA5040 keittiöallas messinki
Tapwell TA4030 pesuallas/tiskiallas Steel/ruostumaton teräs

Tapwell TA4030 pesuallas/tiskiallas

Alkaen 403,00 475,00 €
Tapwell XPRO600 korotuspala 100 mm mattamusta
Tapwell Box8268 square neliö piiloasennettava kattosuihkusetti kromi
Tapwell Box0268 Classic piiloasennettava kattosuihkusetti messinki
Tapwell Box7268 piiloasennettava kattosuihkusetti mattamusta
Tapwell ZDOC400 Orta käsisuihku
-15%

Tapwell ZDOC400 Orta käsisuihku

59,00 € 70,00 €
Tapwell ZDOC104 Hierova Brio-käsisuihku, viisi toimintoa
-15%
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitus / palautukset

HINNAT:

Verkkokauppamme tuotteiden hinnat sisältävät alv:n 24 %. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

TOIMITUSAIKA- JA TAPA

Tilausten toimitusaika on normaalisti n.1-5 työpäivää.
Toimitukset asiakkaan valitsemalla Postin paketti tai Postin rahti palvelulla.
Huom! Tilauksen sisältäessä eri valmistajien tuotteita, ne toimitetaan erikseen.
Tarkista aina tavaraa vastaanottaessasi, että toimitus on vahingoittumaton.
Mikäli havaitset vaurioita paketeissa, tee niistä kirjallinen merkintä kuljetusasiakirjaan, ennen kuin allekirjoitat toimituksen vastaanotetuksi.

Huomautukset vaurioituneesta tuotteesta tulee tehdä mahdollisimman pian, viimeistään 3 päivän sisällä toimituksesta osoitteeseen: jani.puukkoniemi@styledesign.fi
Huomaa, että ilman merkintää rahtikirjassa/lähetteessä vastuu sellaisista virheistä jotka ovat jo toimitushetkellä havaittavissa jää sinulle.

TOIMITUSMAKSUT

Toimitusmaksu riippuu tuotteen painosta. Maksu lisätään automaattisesti verkkokaupassa olevien tuotteiden hintoihin. Tuotteen lopullisen hinnan näet TOIMITETTUNA jo ostotapahtumassa, eli tämän lisäksi emme veloita muita kuluja!

PALAUTUKSET

Tuotteillamme on 14 vrk:n palautusoikeus. Tilausmyynti-, ja mittatilaus tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja jälleenmyyntikelpoinen alkuperäispakkauksessaan.

Huomioi lähetystä vastaanottaessasi mahdolliset kuljetusvauriot ja tarkista tuotteet, ilmoita mahdollisista kuljetusvaurioista heti tai viimeistään 7 päivän sisällä toimipisteen virkailijalle tai rahdinkuljettajalle, joka täyttää vahinkoilmoituksen. Voit tehdä vahinkoilmoituksen myös netissä esim. Posti.fi.

Palautuksen saavuttua hyvitämme ostoksesi käyttämäsi maksupalvelun kautta ilman toimituskuluja, koska palautuskulut ovat saman verran kuin toimituskulut.

Palauttaminen Helposti-koodilla

Tilaa palautuskoodi osoitteessa posti.fi palauta paketti syöttämällä lähetystunnus (JJFI-alkuinen koodi). Palauta paketti mihin tahansa Postin automaattiin tai postiin saamasi ohjeen mukaan.

Voit palauttaa lähetyksen postin palvelupisteen kautta.