Tapwell

Tapwell keittiöhanoihin kolme uutta sävyä graphite, platinum platina ja bronze pronssi

Graphite
Vuonna 1564 Pohjois-Englannista löydettiin suuri grafiittiesiintymä.
Materiaali, joka pystyi korvaamaan käytössä olleet italialaiset lyijyiset kirjoitusvälineet. Vaikka se koostuu puhtaasta hiilestä, se sai nimen plumbago - lyijykynä.
Fyysikot myöhemmin huomasivat, että grafiitti on lyijyn yleisin ilmenemismuoto, mutta lyijykynän nimi on silti säilynyt.
Graphite-tuotteissamme on sametinmatta harmaanmusta sävy, joka syntyy kontrolloidussa reaktiossa,
protolyysissä, jossa messinkikomponentit upotetaan kemialliseen kylpyyn.
Se antaa tumman, hillityn kiillon, joka on kauniisti vuorovaikutuksessa muiden värisävyjen kanssa.

Platina
Kaikkien paikallisten mittayksiköiden, kyynärän ja jaardien koordinoimiseksi kansainväliseksi järjestelmäksi, luotiin perusyksikkö metri. Metri on noin kymmenen miljoonasosaa etäisyydestä pohjoisnavalta päiväntasaajalle, mikä on arkikäytössä hieman hankalaa.
Siksi Ranskan vallankumouksesta lähtien, mittatangot valmistettiin kestävästä platinasta - täsmälleen metrin
pituisina.
Platinatuotteillamme on syvempi ja hienompi pinta kuin tavallisella kromilla. Ne on päällystetty metalliseoksella, joka sisältää hivenen kultaa ja platinasuoloja, jotka antavat tuotteelle lämpimän ja hillityn kiillon.

Tapwell uutuus väri Ascot grey sopii erinomaisesti esimerkiksi Blanco komposiittiallas alumetallic värin kanssa yhteen! 

Olemme nyt myös Tapwell jälleenmyyjä, Tapwell on korkeaa laatua ja luovaa muotoilua edulliseen hintaan. Tapwellin suositut mattamustat suihkut, hanat ja keittiöhanat meiltä nopeasti ja edullisesti, yli 100 € toimitukset rahtivapaasti!

Idea saattaa kuulostaa mainoslauseelta, mutta tämä yksinkertainen periaate on meidän keittiö- ja kylpyhuonehanojemme menestyksen takana Suomen, Ruotsin sekä Norjan markkinoilla.
Tapwell tuotteiden osalta haluamme vielä mainita muutaman sanan materiaalivalinnoista sekä laadun ja muotoilun toimivuudesta: Koko valmistuksemme tapahtuu Pohjois-Italiassa, joka on yksi maailman kärkimaista tekniikan, materiaalien ja muotoilun suhteen. 

Tapwellin ruotsalaisen rakennus- ja vakuutusnormiston sekä valmistusmenetelmien ja kuluttajatoivomusten kattava tuntemus sekä Suomalaisen Eurofinsin hyväksyntä meidän tuotteillemme yhdistettynä kykyymme ymmärtää yksityiskohtaisesti näitä vaatimuksia voi tuloksena olla vain: Korkeaa laatua ja innovatiivista muotoilua edulliseen hintaan.

Tapwell hanojen, suihkujen ja kylpyhuonetarvikkeiden eri pintakäsittelyillä saat luotua sävyä ja tunnelmaa kylpyhuoneeseesi.  Siksi vaihtoehtoja on useita erilaisia. Kromattu pinta säilyttää kiiltonsa ikuisesti. Kupari, kiillotettu messinki tai Grottesco/raakamessinki saavat kauniin patinan. Honey Gold/ kullassa on 2—3% aitoa kultaa, joka luo aivan omanlaisensa kiillon.

Lisäksi väreinä löytyy vielä ascot grey harmaa, mattamusta, black chrome/mustakromi, brushed nickel harjattu nikkeli, platina ja graniitti.

Näytetään tuotteet 51-75 / 297

Tapwell TW400-800 pyyhekuivain mattamusta
-31%
Tapwell Zsof092 kattosuihkulautanen 37x25cm black chrome mustakromi
Tapwell ARM300 kattosuihkupaketti kromi
-30%
Tapwell 88200 pop-up pohjaventtiili kromi
Tapwell Ret112 seinäwcpainike kromi
Uutuus Tapwell ARM5200 kattosuihkupaketti mattamusta
Tapwell ARM300 kattosuihkupaketti kromi
Tapwell ARM168 termostaattisuihkuhana black chrome musta kromi
Tapwell TW400-800 pyyhekuivain 40x80 cm honey gold kulta
Tapwell ARM022 termostaattisuihkuhana juoksuputkella black chrome musta kromi
Tapwell ARM7368 ED2 piiloasennettava kattosuihkusetti messinki
Tapwell ZDOC072 käsisuihku kromi
-31%

Tapwell ZDOC072 käsisuihku kromi

47,90 € 70,00 €
Tapwell EVM082 korkeat malja-allashana black chrome musta kromi
Tapwell ZDOC123 bide käsisuihku messinki
-31%
Tapwell ZDOC123 bide käsisuihku kupari
-31%
Tapwell TA136 Classic saippuahylly kromi ja messinki
Tapwell TA212 Classic pyyhetanko 60 cm kromi ja messinki
Tapwell Evo081 korkea malja-allashana tai Evo069 vesiputoushana bideellä ja korotuspalalla
-15%

Tapwell Evo081 korkea vesiputoushana

279,00 € 330,00 €
Tapwell Evo 070 ja Evo069 pesuallashana/vesiputoushana
-15%

Tapwell Evo070 vesiputoushana

199,00 € 235,00 €
Tapwell Evo069 pesuallashana bideellä
-15%

Tapwell Evo069 vesiputoushana bideellä

255,00 € 300,00 €
Tapwell Evo TVM2200 kattosuihkusetti mattamusta
Tapwell Evo TVM7200 kattosuihkusetti mattamusta
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitus / palautukset

HINNAT:

Verkkokauppamme tuotteiden hinnat sisältävät alv:n 24 %. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

TOIMITUSAIKA- JA TAPA

Tilausten toimitusaika on normaalisti n.1-5 työpäivää, välimyynti varauksin.
Toimitukset asiakkaan valitsemalla Postin paketti tai rahtiliikkeen palvelulla.
Huom! Tilauksen sisältäessä eri valmistajien tuotteita, ne toimitetaan erikseen.
Tarkista aina tavaraa vastaanottaessasi, että toimitus on vahingoittumaton.
Mikäli havaitset vaurioita paketeissa, tee niistä kirjallinen merkintä kuljetusasiakirjaan, ennen kuin allekirjoitat toimituksen vastaanotetuksi.

Huomautukset vaurioituneesta tuotteesta tulee tehdä mahdollisimman pian, viimeistään 3 päivän sisällä toimituksesta osoitteeseen: jani.puukkoniemi@styledesign.fi
Huomaa, että ilman merkintää rahtikirjassa/lähetteessä vastuu sellaisista virheistä jotka ovat jo toimitushetkellä havaittavissa jää sinulle.

TOIMITUSMAKSUT

Toimitusmaksu riippuu tuotteen painosta. Maksu lisätään automaattisesti verkkokaupassa olevien tuotteiden hintoihin. Tuotteen lopullisen hinnan näet TOIMITETTUNA jo ostotapahtumassa, eli tämän lisäksi emme veloita muita kuluja!

PALAUTUKSET

Tuotteillamme on 14 vrk:n palautusoikeus. Tilausmyynti-, ja mittatilaus tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja jälleenmyyntikelpoinen alkuperäispakkauksessaan.

Huomioi lähetystä vastaanottaessasi mahdolliset kuljetusvauriot ja tarkista tuotteet, ilmoita mahdollisista kuljetusvaurioista heti tai viimeistään 7 päivän sisällä toimipisteen virkailijalle tai rahdinkuljettajalle, joka täyttää vahinkoilmoituksen. Voit tehdä vahinkoilmoituksen myös netissä esim. Posti.fi.

Palautuksen saavuttua hyvitämme ostoksesi käyttämäsi maksupalvelun kautta ilman toimituskuluja, koska palautuskulut ovat saman verran kuin toimituskulut.

Palauttaminen Helposti-koodilla

Tilaa palautuskoodi osoitteessa posti.fi palauta paketti syöttämällä lähetystunnus (JJFI-alkuinen koodi). Palauta paketti mihin tahansa Postin automaattiin tai postiin saamasi ohjeen mukaan.

Voit palauttaa lähetyksen postin palvelupisteen kautta.